Tietoja minusta

Olen kahden lapsen äiti, jonka kiinnostuksen kohteet liikkuvat tällä hetkellä kotoisissa asioissa. Erityisesti minua kiinnostaa leivonta ja käsityöt, mutta talon rakennusprojektimme on herättänyt kiinnostukseni myös puutarhaa ja nikkarointia kohtaan. Leivonnassa olen monen muun tavoin hurahtanut kakkujen tekemiseen. Leipoessani (ja ruokaa laittaessani) minulle on tärkeää, että mahdollisimman suuri osa raaka-aineista on kotimaista.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Tennarikakku ja kuppikakut


Tämä kakku minulla oli oikeus tehdä viikonloppuna eräänlaisille babyshowereille.. Siitä tuli loppujen lopuksi mielestäni aika hauska, vaikka se ei mielikuvaani ihan vastannutkaan :)

Lähetetty Windows Phonesta

Postimies Pate -kakku


Tämän kanssa kävi niin että piti kakusta tehdä ikäänkuin pahvilaatikko.. Päällystin sen ensin mantelimassalla, jota oli kaapissa jostain syystä ja väri sopi kivasti.. Sitten maistoin massaa ja totesin että se maistuu hirveälle.. No sitten uutta ideaa kehiin ja itse kakku yrittää nyt kovasti silti jonkin näköistä kirjettä/pakettia muistuttaa ja Paten pitäisi näyttää siltä että miettii miten saada se kuljetettua paikasta A paikkaan B...

Lähetetty Windows Phonesta

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Kakku terkkarille


Ruiskun päässä grillitikku, jona upotettu koko pituudelta kakkuun..

Lähetetty Windows Phonesta

Lohikäärmekakku



Tässä myös todella yksinkertainen kakku toteuttaa.. kahteen erikokoiseen kulhoon vuorotellen kakkulevy ja täyte (ja häntää varten vielä vaikka pieneen suorakaitee  muotoiseen kakkuvuokaan) ja niiden hyydyttyä kumonta tarjottimelle, pientä leikkaa ja lisää operaatiota, massa päälle ja tadaa!!
Lähetetty Windows Phonesta

Robotti-kakku


Tämä kakku tuli tehtyä aika hätäisesti ja yritin päällystää koko kakkua kerralla.. Täysin idioottimainen idea ja se tulikin selväksi hyvin pian... massa siis nousee painonsVuoksi ylös tuosta kerrosten väliltä.. hävettää myöntää näin hölmö moka :) muute todella yksinkertainen kakku toteuttaa..
Lähetetty Windows Phonesta

Kakku eläinlääkärille




Nyt on tullut taas kuluneeksi piiitkä aika siitä kun tänne on mitää  tullut laitettua, mutta tehty on tässä välissäkin kaikenlaista ja nyt kuvia eri projekteista, mutta vain vähän tekstiä :)
Mutta tällainen kakku meni parille eläinlääkärille.. hahmot tein edeltävänä päivänä ja aina tuo täytyy kokeilla, että jos tuo sokerimassa ei ehtisikään sillä tavalla kuivumaan ettei se menisi rikki.. meneehän se.. joka kerta.. ja tuota peittoa tarkoitan.. kuvat ovat huonot, joten täytyy keertoa että lampaan suussa näkyvä juttu ei ole kieli vaan kuumemittari ja lehmän päässä on laastari :)

Lähetetty Windows Phonesta